Koulussa menee tällä hetkellä ihan hyvin, ja mun italia on selkeästi kehittynyt! Ei sillä, oon vielä aika surkea puhumaan, joskus yritän ja sitten mua katotaan silleen 'scusi non capisco' ja siirryn aika nopeasti takasin englannin puolelle. Täällä tosin vaan on se kiva juttu että harvat oikeasti osaa englantia. Musta tuntuu, että Suomessa suurin osa ainakin ymmärtää jonkun verran, muttei vaan halua tai uskalla puhua. Täällä taas yleensä kaikki yrittää parhaansa, vaikkei sitä kieltä osais paljoakaan. Ja mää oikeesti arvosta sitä. Tosin tykkään myös niistä ihmisistä, jotka puhuu mulle italiaa ihan pokkana ja sitten ite oon silleen että melkein ymmärsin.
Mun päivärytmi on nykyään tosi kiireinen, tosiaan lauantaikoulupäivän sijaan mulla on kahtena iltapäivänä koulua, ja sitten kahtena iltapäivänä mulla on italian oppitunnit, niin siinä sitten teen parhaani. Opiskelu alkaa ehkä vähitellen olla mullekin sellasta, että pitäis tehdä jotain. Läksyjäkin tulee, varsinkin matikkaa pitäis treenata (matikka täällä on ihan kamalaa, elämä ilman laskinta ja maolia on jotain sanoinkuvaamatonta, ja kuka ikinä sanoikaan että matikka on samanlaista kaikkialla on väärässä, täällä se on todellakin erilaista kun suomessa). Tunneilla musta on kivaa tehdä muistiinpanoja, joskus on vaan tosi mielenkiintosia hetkiä yrittää tulkita opettajan tai sen vieressä istuvan ihmisen käsialaa. Haluan todellakin lukea nää mun muistiinpanot, kun oikeesti opin enemmän italiaa - kiinnostaa tietää, mitä oon sinne raapustanut. Keskiviikkona mulla oli myös ensimmäinen pianotunti, ja tykkäsin kyllä. Mun opettaja oli tosi ymmärtäväinen, ja puhuu myös englantia, niin jos tulee väärinymmärryksiä niin se voi sitten oikoa niitä.
Ehkä vaikeinta tällä hetkellä on se, ettei just oo pääsyt mukaan kaveriporukoihin, ja vähän silleen on vielä yksinäistä. Ja se on totta, että vaihdossa joutuu olemaan paljon yksin. Tarkotan, jos ei fyysisesti yksinyksin, niin sitten henkisesti yksin siellä oman pään sisällä. Ja välillä itelle tulee niitä tunteita, että kukaan kotona ei oikeesti ikinä tuu ymmärtämään, mitä kaikkea mää käyn läpi nyt. Eikä kukaan täälläkään. En ikinä pysty kuvailemaan sanoilla, kuinka paljon on tapahtunut jo nyt vajaan kahden kuukauden aikana, kuinka oma ajattelutapa ja suhtautuminen erilaisiin asioihin on muuttunut. Vaikka välillä on myös vähän ikävä kotiin, niin ei kuitenkaan oo sellanen jatkuva ikävä tai tunne, että haluaisin palata kotiin. Koska en todellakaan lähtis nyt, vaikka annettais mahdollisuus.
Yleensä sanotaan, että syksy - tai siis alku - on vaihdon huonointa aikaa. Uskon kyllä sen. Se, että joutuu selviytymään useista asioista yksin, vieralla kielellä. On vaikeaa keskustella toisten kanssa tai olla mukana missään jutuissa, kun ei vaan ymmärrä. Ympärillä on paljon uusia ihmisiä, eikä oikein tiedä, miten tulis olla ja käyttäytyä. Ite ainakin tulee joskus tehtyä se virhe, että on vaan hiljaa. Ei välttämättä vaan jatkuvasti jaksa jutella tai tutustua uusiin ihmisiin, tai sitten joskus vaan tuntuu tosi väkinäiseltä ruveta selittämään yhtään mitään. En kuitenkaan halua ottaa stressiä siitä, että joskus on vaan hiljaa. Muutenkin välillä tuntuu, että pitäis kulkea jatkuvasti hymy naamalla ja olla valmis juttelemaan joka toisen vastaantulevan kanssa. Siis, oikeesti, nylyään käyn niin monessa eri luokassa, että kaikki automaattisesti muistaa mut ja ainakin moikkaa jos tulee vastaan. Ite oon vaan että terve, tunnetaanko me? Mutta musta on oikeesti kivaa, että porukkaa tervehtii, vaikka ei välttämättä ikinä oltais silleen juteltu. Niin, ehkä syksy on vaikeeta vaihtareille - mutta jos tää on sitä kaikkein huonointa aikaa, niin mietin vaan, minkälaista on se paras aika?
----
Oh and what is this world without english? Mainly I just wanted to come and say hi. Here is some pictures I took with my host sister and her friends on last Saturday. It is so beautiful here, I will never stop wondering it. My life here in Italy is going just fine, it is quite busy at the moment though. At school I start to feel like I even should do something. I mean, my Italian is getting better every day, but well it isn't very good yet. And, on Wednesday I started my piano lessons, and I really enjoyed it! I haven't done much piano studies in Finland, and I think I can learn more here. It of course means I need to play a lot of piano and practise, but I even look forward to it.
Otherwise, it is going well. Having friends is hard, I mean I'm not always the most social person. But I know that with time I'll get good friends to share lots of great experiences with. Sometimes I also miss home. Just small things, like some places or smells. And sometimes it really hits me, that no one will ever be able to truly understand what I'm going through. Always there has been someone, who has done the same things and gone through similar phases. Right now I'm very alone, ik a way. But it isn't always a bad thing. It helps to see things in a new light.
It is often said, that the autumn - or the beginning - is the hardest time for exchange students. I believe it. Everything is strange, you don't understand, you really don't have friends or the feeling of belongig somewhere. Still, for me right now, it isn't that bad. I mean, if this is the worst time of my exchange, what's like the best time?
Sanna
Ihana sinä ja ihania kuvia!<3
VastaaPoistaKiitti ja siellä vaan 😘😘
Poista